Farewell, Canteen!

While going through my pile of papers ready for the recycling bin, I came across this article from Metro magazine, which I thought I should share. Jukka Relander is an astute social critic, and this article, entitled 'Better People', certainly doesn't spare the wrath. It links in nicely with two previous posts I wrote on the subject of the relationship between Finland's new foreign minister, the loathsome Ilkka Kanerva, and his counterparts abroad (and here's the other one). I'll provide an English translation of this as soon as I have enough time to do one. Until then, here is the text in Finnish.

Parempaa väkeä
Jukka Relander, Metro-lehti 28.08.2007

Pääkirjoitustoimittajat ja iltapäivälehtien lööppiosasto huokaisivat helpotuksesta, kun ulkopoliittinen edustajamme sai viimein kutsun valkoiseen taloon viime keväänä. Ilkka Kanerva tapasi Condoleezza Ricen. Pääsimme viimein pannasta! Samat tahot eivät ole lainkaan huolestunieta siitä, että ulkopoliittinen johtomme ei ole pitkään aikaan vieraillut Burkina Fasossa. Siellähän asuu afrikkalaisia. Mitä lie hottentotteja. Paljon tärkeämpää on päästä vallan salonkeihin.

Maailman poliittiset tosiseikat osoittavat, että jenkit ovat hölmöjä. Mutta eivät ne niin hölmöjä ole - kuin me, esimerkiksi.

Totta ihmeessä tuore oikeistopuolueen ulkoministeri saa viivana kutsun terrorismin vastaiseen sodan pääkallonpaikalle (tämä muuten EI ollut metafora). Amerikkalaisten politiikan päätavoite on ollut jo vuosikausia se, että yritetään etsiä liittolaisia, tukijoita ja myötäjuoksijoita, jotka silkkaa hölmöyttään ovat valmiita siunaamaan minkä tahansa verilöylyn, johon maailman johtava valtio ryhtyy saadakseen öljyä.

Jopa CIA kykenee saamaan selville sen, että sosiaalidemokraattien, vallankin Tuomiojan, ulkopolitiikka on veistetty eri puusta kuin kokoomuslaisen Kanervan.

Amerikkalaiset tietävät senkin, että Kanervalla on erityistä tarvetta oikeistolaiseen kunnostautumiseen vastapainoksi veljeilylle Neuvostoliiton kanssa 1970- ja 80-luvuilla. Jenkit luultavasti tietävät senkin, että Kanerva ei sano niin hanakasti vastaan kauniille naiselle kuin miehelle. Näin helposti Suomesta saa poliittisen liittolaisen.

Ja katso: Suomi on keskittämässä kaiken ulkopoliittisen tarmonsa amerikkalaisten ja Naton vetämään kriisinhallintaan Afganistanissa, hyljeksiäkseen YK:n vetämää rauhanhanketta Sudanissa. Darfuriin virtaa rauhanturvaajia Intiasta, Pakistanista ja Nigeriasta.

Heikolla identiteetillä varustetun napaseudun edustajilla ei ole mitään tarvetta profiloitua tässä seurassa. Afganistanissa voi sen sijaan piipahtaa burgerille mukavassa valkoihoisessa seurassa ja samalla tukea maailman mahtavimman valtion ullkopoliittisia ja taloudellisia intressejä. Miten laulettiinkaan taistolaisrallatuksessa "Lenin-setä asuu Venäjällä": "Kyllä pienikin jaksaa taistella".

Keväällä, kun lehdistö päihtyi Condilta saamasta huomiosta, Kanerva supatti kauniin kollegansa korvaan, että kyllä, me olemme mukana. Kokoomus on siitä alkaen vaatinut, ettei Afganistanissa olla vain kanttiinihommissa, vaan tositarkoituksella. Me olemme mukana. Ihan missä tahansa, kunhan vielä kutsutte toisen kerran.

Joskus vain tuntuu siltä, että 1970-luvusta ei sittenkään ole kulunut kovin pitkää aikaa.